Jos joku olisi ehdottanut vuonna 2015 kun liike lakkasi, että hetken päästä kirjoitan tätä julkisesti, olisin nauranut makeasti.  Tuolloin kaaduin maastopyöräillessä, ja selästä meni rikki kaikenlaista.  Tuohon asti olin aina liikkunut melko aktiivisesti, huippukunnosta ei ollut tietoakaan, mutta kaukana sohvaperunasta. 

Vietin leijonanosan vuodesta -16 toipuessa, ja kappas : selkä tuli niin kuntoon kuin se koskaan tuleekaan. 

Jäljelle jäivät krooniset kivut hermojen vaurioitumisen takia. 

Niitäkin koitettiin hoitaa usealla eri poliklinikalla, paras tulos oli hermojuurien puudutus, se poisti kaiken kivun käytännössä heti. Selkä tuntui paremmalta kuin koskaan lapsuuden jälkeen. Kaikki kolme vitun päivää. 

Hermojuurien puudutushan tehdään niin, että lääkäri tähtäilee ruiskua röntgenin avustuksella ja tuikkaa tököttiä rikkinäiseen paikkaan. Ei ollut tohtorin eikä omasta mielestäni pitkän tähtäimen ratkaisu tehdä tätä sörkkimistä pari kertaa viikossa.

Fysioterapeutit olivat tottakai mukana kuvassa alusta lähtien. Heidän avullaan saatiin ukko liikkeelle, mutta ei entiselleen. Pystyin käymään töissä ja nukkumaan yöni puputtamalla panagodia ja ketoriinia. 

Kaikenlainen harjoittelu jäi aikalailla siihen. Hyvänä päivänä kävin pööräilemässä tai tein kuntopiiriä, mutta ne hyvät päivät on olleet kuin yksisarvisia: joku aina väittää niitä nähneensä, mutta ovat pirun harvassa.

Näillä mentiin muutama vuosi. Aina välillä asian tullessa kaveriporukossa puheeksi, kuulee lähinnä sitä ”punttisalia ja buranaa, kyllä se siitä”-paskaa. Jos olet oman elämäsi Bull Mentula jolle kaikki paitsi rahka ja rauta on turhaa, niin menestystä valitsemallasi tiellä. Se ei ole minun tieni. 

error0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *