Parina viime päivänä olen aloitellut kahvakuulailun rinnalle kuntopiiriä. Eka kerta meni otsikon mukaisesti suorittamalla, eli suomeksi sanoen vituiksi. Liikunnan ilo kuolee tosi nopeasti väkisin vääntämällä. Vanhoihin huonoihin tapoihin on niin helvatun helppo palata. Just siksi tätä tapa remppaa tehdään pienin askelin.

Oli pakko

Ihminen osaa välillä olla vitun tyhmä. Tehdään tekemästä päästyämme, koska on muka pakko. Munkin oli olevinaan pakko suorittaa se kuntopiiri. Eli unohdin täysin miksi sitä tehdään. Väänsin väkisin, koska niin kuuluu tehdä jos haluaa pois rapakunnosta. Totta, mutta innostus kuolee ainakin mulla nopeasti, kun unohtaa nauttia siitä mitä tekee. Unohtaa sen fiiliksen, kun pystyykin tekemään vielä yhden toiston. Ja sitten vielä yhden. Unohtaa sen jälkeenpäin tulevan hyvän olon. Unohtaa tuntea mitä tekee ja miltä se kropassa tuntuu, just sillä hetkellä. Tästä täytyykin tehdä samalla läsnäolo harjoitus.

Suorittaminen rikkoo

Juuri tuo väkisin vääntäminen on varmaankin syyllinen osaan mun kivuista. Paikat alkaa hajota, mutta silti on vaan pakko suorittaa kuntoilu, oli se sitten kuntopiiri, kuulailu tai pyörälenkki. Sitten alkaa pää hajota siihen, ettei enää pysty harrastamaan niin kuin haluaisi. Ja sitä yrittää vielä kovempaa. Tulikin juuri rakennettua ensiluokkainen oravanpyörä. Toisille helppoa päästä siitä irti, mä tarvitsin siihen herätyksen. Kun kroppaa muistaa huoltaa kevyesti, se alkaa pystyä vaikka mihin. Jo selän kuntoutuksen aikana jokaisen fyssarin kanssa piti olla liikkeissä vastusta, mitä enemmän, sitä parempi. Jos jo silloin olisi aloitettu kevyt kehonhuolto, näin huonoksi tuskin olisi kunto ja olo mennytkään.

Hienosäätöä

Toisella kertaa hieman hienosäädin pääkopan asetuksia. Keskityin just siihen, mitä sillä hetkellä tapahtuu. Ei taustamusaa, ei mitään häiriöitä. Ihme ja kumma, sehän meni hienosti. Tekeminen oli kivaa, ja olo jälkikäteen mahtava. Ei varmasti onnistu joka kerta, mutta ekan voiton jälkeen on helpompaa jahdata sitä toista. Ja seuraavaa. Ja sitä seuraavaa. Taas niitä juttuja, joissa nälkä kasvaa syödessä. Tähänkin ennen paljon vitutusta aiheuttaneeseen hommaan sain muutoksen, kun muistin ottaa sen rennosti. Ei suorittamalla.

Itsekuria

Treenaamisen rennosti ottaminen ei tosin tarkoita lonttoilua. Jos jumppaa hoitaa itsekseen, pitää olla itselleen se sisäinen natsi, joka jaksaa huutaa ”kuules pullukka, eikö enää jaksa? Totta helvetissä jaksat!! Ala painaa!!” Mutta älä unohda nauttia siitä mitä teet. Se hyvä olo tulee sieltä kyllä. Tai sitten oksentaa verta.

error0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *