Aikoinaan, kun tuli enemmänkin ajettua maastossa fillarilla, oli myös kestävyyskunto kohdillaan. Siis ennen tapaturmaa. Tänään on niin mahtava keli, että on pakko lähteä taas kokeilemaan. Nyt kun asutaan maalla, ei polkujakaan tarvitse kaukaa hakea, alkavat suoraan omasta pihasta. Tavoitteena on mennä kohti kestävyyttä, aikanaan päästä takaisin siihen 4h lenkkikuntoon ja ylikin. Ja maastopyöräilyssä kannattaa muistaa, ettei matka ole se ratkaiseva, vaan vauhti. Tykkään ajaa kaverin kanssa, mutta aina pitää hieman miettiä kenen kanssa lähtee. Tietyt tyypit haluavat aina ajaa ekana, tai muuten vain vitun lujaa. Ja ne ei ole niitä pisimpiä lenkkejä, ei. Parhaimmillaan laji on rennossa porukassa, ilman sitä pakon omaista kisaamista. Kisoille on oma aikansa ja paikkansa.

Tapaturma miltei lopetti pyöräilyn mun osalta, saikkuvuosi luonnollisesti meni ilman ajamista, ja jatkuvat hermokivut ei ainakaan lisää innostusta. Ne tuntuu kuin samalta kuin bondista tuossa alla.

Luojan kiitos, kivut alkaa helpottaa, ja taas voi alkaa varovasti kokeilla kuinka se ajo sujuu. Onhan tuossa tänäkin vuonna tullut pientä lenkkiä heitettyä, mutta lähinnä muksujen kanssa ja heidän vauhdillaan. Tytär tosin innostui myös lajista, ja hänen kanssaan on pariin otteeseen käyty poluilla. Toivottavasti pysyy likan kipinä yllä.

Mitä mukaan lenkille?

Nyt kun ilmat alkaa kylmetä, niin mitä sinne reppuun sitten kannattaa pakata? Mulla on aina tapana ladata luuri täyteen ennen reissua, ja kertoa mahdollisimman tarkasti mihin olen menossa, ja koska palaamassa. Jos sitten joku vaikka ihmettelisi jos ei ukkoa kuulukkaan takaisin. Repussa on aina matkassa juomarakko, pientä purtavaa (pähkinöitä, energiapatukka tms), avaruuslakana tai pari, ketjulukko ja työkalu, pumppu, sisuri ja paikkasarja. Luonnollisesti fillarissa on kunnon hyvä valo, samoin kypärässä. Tuollainen kypärään laitettava sensori olis kyl varmaan tarpeen hankkia, viimeistään talveksi, jos tulee ajeltua itsekseen. Vielä on tuoreessa muistissa kuin vitun perseestä oli könytä pois metästä selkä paskana. Onneks pyörästä sai tukea.

Toiset tykkää käyttää myös kaikenlaisia suojia, lähinnä kai polvissa ja kyynärpäissä. Kypärä kun on luonnollinen varuste jokaiselle itseään kunnioittavalle pyöräilijälle, ajoi sitten missä tahansa. Maastossa en ole koskaan nähnyt kypärätöntä pyöräilijää, enkä toivottavasti näekkään. Potta on pelastanut mun pääni kahdesti, molemmilla kerroilla mentiin melkoisesta vauhdista pää edellä kiveen. Kummallakin kerralla potta meni paloiksi, kuten sen kuuluu, ja pää pysyi ehjänä, mitä nyt niskaa jomotti viikon. Jos oot sitä mieltä että kypärä on nolo, tai pilaa sun maailman mahtavimman kampauksen, et ole vain koskaan nähnyt oikeasti tyylikästä kypärää. Niitä saa alan liikkeistä. Kannattaa hankkia vielä kun ehdit, pää jää aina toiseksi, oli vastapuolella sitten kivi, sähköpylväs, auton konepelti tai asfaltti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *