Aamujumppaa tehdessäni huomasin ettei homma tunnu oikein toimivan. Kesken kevyen heiluttelun havahduin siihen että nyt ei maistu, ja homma tuntuu pakottamiselta. Ajatus karkasi laukalle koko ajan, ja läsnäolo harjoittelussa loisti poissaolollaan. Hyvä aika ottaa pieni paussi siis.

Kokeillaan vielä

Keräilin hetken aikaa päänuppia kasaan, ja kokeillaas uudelleen. No nyt alkaa sujua. Nyt ei tarvinnut pakottaa enää pätkääkään, ja lämmittelyn jälkeen kuulailu maistui taivaalliselta. Näin pitäisi jokaisen aamun alkaa.

Aika tarkkana siis saa olla noiden yläkerran hienosäätöjen kanssa, päivän pilaamiseen ei tarvita paljoa. Jos olisin mennyt vanhan kaavan mukaan, olisin vain jatkanut pakkopullareeniä, ja siitä olisi jäänyt paska maku pitkäksi aikaa. Onneksi tuli havahduttua, nyt jäi hyvä fiilis päivään. Läsnäolon voima on kyllä huima, teki sitten mitä tahansa ja missä tahansa. Helvetin tärkeää se on ainakin näin keskellä ruuhkavuosia (vittu mä vihaan tuotakin ilmaisua), koska sitä aikaa ei vaan saa lisää. Siksi ajan järjellinen käyttö siihen, mikä itselle on tärkeää, on kullanarvoista. Tuskin siihen hetkeen omaa aikaa perheissä ihmeitä tarvitaan, meillä riittää että sen kertoo muille. Kertoo että mä olen nyt hetken tavoittamattomissa omassa hommassani, jotta pystyn paremmin hetken kuluttua olemaan läsnä muiden kanssa. Toisille se oma aika voi olla reissu salille, kävely, tai vaikka kaupassa käynti ihan itsekseen. Jokainen tyylillään. Kunhan muistaa pitää itsestään huolta, niin se hyvä olo leviää. Tää on kanssa niitä juttuja, jotka pitää vaan opetella, tai jos on jo hallussa, niin jatka samaan malliin. Pidetään se läsnäolo harjoittelussa, ja kaikessa muussakin. Mä oon sen verran uuvatti, että aina välillä hommat lipsahtaa takaisin siihen suoritusmoodiin, joka johtaa parhaassa tapauksessa loppuun palamiseen. Pysytään poissa sieltä, eiks je?

error0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *