Tää alkuviikko on ollut hieman haastavahko duunissa. Työpariksi on osunut se tyyppi, jolle tulee aina hieman yllätyksenä että töissä pitäisi tehdäkin jotain. Siis muutakin kuin näpeltää puhelinta. Hyvä tapa, jos haluaa saada kollegoiden verenpaineen tappiin. Autan kyl kaveria mielelläni, mutta en rupea kenenkään jälkiä siivoamaan tai töitä tekemään koska ”ei jaksa.” Päätin yrittää tehdä myötätuntoharjoituksen pitkän kaavan mukaan, eli koko päivän. Jätän kokonaan sen pienen piilovittuilun.

Jälleen kerran helpommin sanottu kuin tehty. Hommaa kuitenkin helpotti huomattavasti se, että kyseinen kaveri ei turhia juttele. Lähinnä tervehtii mennen tullen. Päätin jo eilen, että en laita kuulokkeita ollenkaan, vaan ollaan hiljaa, jos kaveri niin haluaa.

Olipas hiljaiset pari päivää. Tai puhumattomat, ei teollisuushallista hiljaista saa kuin konkurssilla. Mutta kun tämän viikonhommat vielä ovat sellaisia, jotka eivät juuri ajatuksen juoksua vaadi, niin mikä jottei. Ekat pari tuntia meni kuin etanan kyydissä. Mutta sitten alkoi sujua. Kun sain nupin sisuskalut oikeille asetuksille, aika meni jo rattoisasti.

Siinä tuntien vieriessä yritin parhaani mukaan tuntea kaikkea hyvää. Milloin sille vieressä hääräävälle kollegalle, milloin kenellekkin. Kumma juttu, että mentaaliharjoituksessakin voi saada flown päälle. Välillä pää tyhjäksi ajatuksista, välillä myötätuntoharjoitus pitkän kaavan mukaan. Ja sama uudestaan. Lakisääteisten taukojen jälkeenkin homma lähti aina rullaamaan uudestaan kivuttomasti. Harjoituksen onnistumisesta voi olla montaa mieltä, mutta ei ainakaan vituttanut yhtään. Päinvastoin, päivän päätteeksi oli yllättävänkin pirteä olo. Tarpeeksi pirteä, että poikkesin uudessa vakkarikaupassa, mutta eipä näkynyt oikeaa myyjää. Ja koko illan oon jaksanu puuhata paljon normaalia energisemmin. Täytyy vielä vetäistä setti syvävenyttelyä illan aikana. Ja huomenna kokeillaan uudelleen, onko vaikeneminen kultaa.

error0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *