Tässä alkaa pikkuhiljaa perheen pikkuväkikin kiinnostua mielenhallinnasta. Olen ennenkin kirjoittanut mun ja pojan yhteisistä harjoituksista, joten niistä voisi laatia pientä väliraporttia.

Tunteiden ja mielenhallinta, sekä myötätunto ovat taitolajeja. Suhteellisen helposti kehitettäviä, ja muksujen kanssa vielä helpompia harjoittaa. Heiltä kun puuttuu se ennakkoasetus, että kaikki tällainen harjoittelu on vitun homoa.

Juu, tiedän että jokainen kasvaa ja kehittyy omalla tavallaan ja ajallaan, mutta mitä haittaa muutamasta lisätyökalusta voi olla. Ainakin oma poikani on saanut kiukunpuuskansa paljon paremmin hallintaan sillä, että yhdessä harjoitellaan reaktion hallintaa. Ja nyt ollaan opeteltu usein myös myötätuntoa. Muksuilta sitä onneksi löytyy reilusti jo luonnostaan, joten harjoittelu on tapahtunut pääasiassa silloin, kun se raivari tekee tuloaan. Harjoiteltu sitä, että älyää sen itkupotkuraivarin odottavan jo aivan nurkan takana, ja että siinä kohtaa osaa sanoittaa sen. Että osaa siinä kohtaa pyytää apua, jos vielä ei omat paukut riitä käsittelemään tilannetta. Ollaan opeteltu sanoittamaan ne tunteet, tarkastelemaan niitä ja niihin johtaneita syitä, sekä harjoiteltu muistamaan se, että se tunne ei ole sama asia kuin sinä itse. Se että tuntuu pahalta, ei tarkoita että on paha tai huono. Vaan siihen tunteeseen on aina jokin syy. Milloin se, että just se lempilelu onkin varattu, tai se että kyrpii olan takaa kun kaverilla on vielä karkkia kun omat syöty. Tai se, että yksinkertaisesti ei saa tahtoaan läpi. Tai kun ei opi jotain niin nopeasti kuin haluaisi.

Kaikkien muksujen kanssa on harjoiteltu varsinkin myötätuntoa itseä kohtaan. Sitä että hyväksyy itsensä just sellaisena kuin on. Hyväksyy sen, että aina ei mene putkeen, ja takaiskuja tulee. Samoin kuin pettymyksiä. Sitä, että ne huonot tuntemukset eivät ole väärin tai huonoja, vaan kuuluvat elämään ja ne pitää käsitellä, eikä purkaa muihin. Tunteet siis sanoitetaan, ja ainakin meillä toimii hyvin kun ne hengitetään yhdessä pois. Hengitetään syvään, sisään hyvää oloa ja myötätuntoa, ulos pahaa oloa ja kiukkua.

Ja tosiaan, hommat alkaa tuottaa tulosta. Ei, meillä ei kasva mitään koneita, jotka hallitsee itsensä joka tilanteessa, vaan nyt on jo useampaan kertaan päästy nauttimaan siitä riemusta, kun muksu tajuaa raivarin saapuvan, ja käden hakevan jotain millä heittää, mutta tuleekin se oivallus että mähän osaan käsitellä tän muutenkin, ja heittokäsi pysähtyy ajoissa. Sillä seurauksella, että kiukuttelu vähenee, kun muksut tunnistavat sen tulevan, ja käsittelevät sen. Ja vekaroiden itsevarmuus kasvaa silmissä. Voitot, niin pienet kuin suuretkin näissä hommissa vaikuttaa kaikkeen.

Takaiskut kuuluvat tietenkin asiaan, niitä tulee välillä. Mutta mahtava huomata, kuinka sinnikkyys kasvaa samalla. Ja kuinka sisarukset ovat oppineet auttamaan toisiaan. Kun joku huomaa, että sisaruksella alkaa keittää yli, hän auttaa keittäjää sanoittamaan sen, ja muistuttaa kaikesta mitä on jo opittu.

Muksut on ainakin mulle parhaita motivaattoreita muutokseen, jotta pystyn antamaan heille parhaat mahdolliset eväät elämään.

error0

2 thoughts on “Myötätunnon opettaminen muksuille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *