Jos huuhaa-juttuihin tykkää uskoa, tänään pitäisi kaiken mennä reisille. Kävi päivastoin, tapahtui jotain ihan uutta. Duunissa oli melko leppoinen päivä, joten aikaa pään tyhjentämiselle ja tuijottelulle jäi reilusti. Ja kun sen kellokortin sai viimein leimata päivän päätteeksi, alkoi väsyttää. Ei sillä tavalla kuin yleensä päivän päälle saattaa nuuduttaa, tämä oli jotain paljon syvempää.

Luulin energiavajeeksi

Kun vaimo noukki mut duunista kyytiin, (kyllä, saan kuljetuksen töihin ja takaisin, molemmilla samat työajat, vaimolla aavistus enemmän matkaa, arjen luksusta) tuntui jo kuin olisi vetänyt sitä kuuluisaa kivirekeä. Alkuun luulin tuota tilaa harvinaisen tömäkäksi energiavajeeksi, joten poikkesin kaupasta pussin pähkinöitä matkaan. Eipä auttanut. Kun saatiin muksut pyydystettyä kyytiin, olin jo aivan lopussa. Kun päästiin himaan, totesin vain että ”nyt pitää hetki levätä”. Jokin äänensävyssä ilmeisesti poikkesi normaalista, sillä sain vastaukseksi vain neljä hölmistynyttä ilmettä. Pääsin sänkyyn asti ja tipuin kuin nyrkin iskusta.

Paluu todellisuuteen

Ei tarkkaa käsitystä kuinka kauan olin pihalla. Havahduin kun muksut osoittivat sisarusrakkautta todella kovaan ääneen. Tällä kertaa vain ääneen, pojallekin kertyy näköjään pieniä voittoja. Meni hyvä tovi että nuppi sai jonkinlaisen sisäisen resettinsä tehtyä, mutta kun se viimein valmistui, olo oli levollinen. Ei sillä tavalla, kuin normisti levon tai jumpan jälkeen, vaan täysin rauhallinen ja tasapainoinen. Jos nukkuisin talviunta, se varmaan tuntuisi juuri tuolta. Ihan uusi juttu, vaikeaa vielä kuvailla, vaatii lisää maistelua.

Rauhallinen ilta

Kun tytär oli käynyt harrastamassa, kotimatkalla poikettiin rantsuun ihailemaan iltahämärää.

Istahdettiin kivelle, ja unohduttiin toviksi molemmat tuijottelemaan omiamme. Jäi rauhallisuus typyllekin päälle, ei ollut unensaanti ongelmaa. Ei taida olla mullakaan, ainakaan olon perusteella. Saa nähdä tuleeko yhtä brutaali nukutus kuin aiemmin.

error0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *