Ei hassumpi viikonloppu. Eilinen alkoi tunnin syvävenyttelyllä, meditaatiolla höystettynä. Sitten kuulalle kyytiä. Tänään kaivelelin nyrkkeilysäkin ja hanskat naftaliinista. Tänään taas lyödään.

Jos sitä joskus vielä keski-iän kriisissä palaisi kamppailusalille. Paluuseen sekä kriisiin on vielä matkaa, olkapäät ei ole vielä täydessä iskussa, ja kriiseily ei kiinnosta.

Mun rakkaus salilla oli ja on krav maga. En omaa tarpeeksi vahvaa kilpailuviettiä, jotta harrastaisin kilpalajeja tarkkoine sääntöineen. Ainakin käyttämälläni salilla krav magan säännöt koostuivat lauseesta ”ruumiinaukkoihin lyöminen / potkiminen ei ole suotavaa, ainakaan suurissa määrin, kaikki muu menee”. Tarpeeksi suoraviivaista mun makuuni. Toisin sanoen kyse ei ole varsinaisesta kamppailulajista, vaan enemmänkin itsepuolustuksesta.

Valmentajat olivat onneksi monessa mukana, joten reeneihin kuului paljon sparria, vääntöä matossa, sekä harjoittelua erilaisissa ympäristöissä. Esimerkiksi, kerran salin pihaan ilmaantui vanha bussi, joka toimi pari kertaa salina. Samoin reenattiin usein ulkona pääkalloliukkaalla. Kun se tarve toimia harvoin tulee optimiolosuhteissa.

Tapana kyseisessä seurassa oli myös, että peruskurssin suorittanut jatkaa halutessaan jatkoryhmässä. Samassa porukassa jo parhaillaan kymmeniä vuosia veivanneiden janttereiden kanssa, koska tasokokeille ei annettu seurassa kovin suurta arvoa. Ensimmäinen piti suorittaa, ja sen jälkeen sai, jos halusi. Pakko ei ollut. Samaa tekniikkaa ja settiä veivattiin kaikki, huolimatta siitä, mitä merkki kenenkin pöksyistä löytyi. Välillä vedettiin viikkoja kertausta perusteista, välillä expert-tason juttuja. Krav magassa, ainakin silloin seitsemän vuotta sitten, tasokokeet menivät vuorottain. Parittomat tasot suoritettiin omassa seurassa, parilliset valtakunnallisissa seminaareissa.

Mielikuvaharjoituksia pidettiin myös usein. Eli harjoiteltiin sitä, miten sen moodin jossa toista satutetaan saadaan päälle, ja pois päältä. Sitä kun ei tarvita kun se tietty hetki. Aika harvalla meistä toivoakseni on halua satuttaa toista ihan vaan huvikseen, mutta se tilanne, kun oma tai läheisen fyysisen hyvinvoinnin varmistaminen sitä vaatii, tulee yleensä yllättäen, niin tuota on hyvä harjoitella. Ja harjoituksissa korostettiin sitä moodin pois päältä kääntämistä. Koska jos vaikka lapsien koskemattomuuden varmistaminen vaatii väkivaltaa, ne lapset mitä todennäkoisimmin pelkää sua heti tilanteen jälkeen. Joten pitää osata muuttua takaisin siihen turvallisen vanhemman rooliin käytännössä heti. Kuulostaa paperilla yhtä helpolla kuin meditaatio. Käytännössä ei välttämättä niinkään.

Varmaankin juuri noiden harjoitteiden ansiosta mulle meditaation ja mielenhallinnan harjoittelu tuntui heti luontevalta. Keinot salilla eivät olleet läheskään yhtä tehokkaita, mutta suunta oli sinne päin. Tuota mielikuvaharjoittelua olen soveltanut moneen asiaan, vaikka työhaastatteluun, tai muuhun vastaavaan oletettavan stressaavaan tilanteeseen. Suosittelen kokeilemaan. Valmistautuneena kaikki on helpompaa.

error0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *