Viimeisin viikko on ollut melko haastava. Syystä tai toisesta fiilikset roikkuneet melko matalalla, flow lopussa ja kaikki tekeminen on ollut enemmän ja vähemmän pakotettua. Liikuttua on tullut joo, mutta mitään erityistä riemua ei siitä ole irronnut. Ei myöskään mielenhallinnan harjoitteista. Tämä tapahtuu joka vuosi, aina tähän ah niin valoisaan vuodenaikaan. Marraskuu on se ainut kuukausi, kun toivon asuvani jossain valoisammassa maassa. Ainakin niin siihen asti kunnes lumi on maassa.

Kyllähän paljon hyviä hetkiä ilmestyy arkeen, kun vaan älyää olla läsnä ja nähdä ne. Sieltä se flow ja hyvä fiiliskin aikanaan ilmestyy, sitä kun ei voi pakottaa ilmestymään. Mitä enemmän yrittää pakottaa, sitä enemmän menee vituiksi. Kaikki aikanaan.

Tässä kohtaa suorittaja yrittäisi kovasti pakottaa flowta ilmestymään kuin taikaiskusta, tai jonottaisi mielialanappeja päivystyksestä. Ei kannata ei, sillä jos kaikki olisi jatkuvasti pinkkiä, sateenkaaria ja hattaraa, olisi syytä huolestua. Vaihtelut kun kuuluvat elämään.

Flowhan on sitä kun hommat luistaa kuin sökö kytkin, ihan omalla painollaan. Kaikessa tekemisestä ilmenee hyvä fiilis, ja pakottomuus. Jokainen varsinkin minkäänlaista kestävyysurheilua ikinä harrastanut tietää kyllä mistä puhun. Sitä fiilistä, minkä saa yleensä liikunnasta, mutta joka kantaa koko päivän. Sitä ei ole nyt hetkeen näkynyt. Ja silloin se puuttuu koko päivästä.

Flown loppuminen on perseestä. Mutta se päivä, kun sen huomaa palanneen on yksinkertaisesti mahtava. Ja se päivä koittaa kyllä, ennemmin tai myöhemmin.

error0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *