Miksi harjoitella mielenhallintaa osa 2

Viime aikoina on tullut varsinkin työn puolesta turhankin paljon esimerkkejä siitä, miksi näitä juttuja kannataa harjoitella. Milloin törmää jatkuvaan kyttäämiseen ja mikromanagerointiin, milloin puhtaaseen lonttoiluun, eli siihen että odotellaan hommien hoituvan jonkun muun toimesta ”kun ei vaan jaksa”. Kumpikin tyyli aiheuttaa vahvaa vitutusta kaikissa. Syitä kumpaankaan en tiedä, vaikuttaa vaan vahvasti siltä, että tuodaan töihin […]

Kun flow loppuu

Viimeisin viikko on ollut melko haastava. Syystä tai toisesta fiilikset roikkuneet melko matalalla, flow lopussa ja kaikki tekeminen on ollut enemmän ja vähemmän pakotettua. Liikuttua on tullut joo, mutta mitään erityistä riemua ei siitä ole irronnut. Ei myöskään mielenhallinnan harjoitteista. Tämä tapahtuu joka vuosi, aina tähän ah niin valoisaan vuodenaikaan. Marraskuu on se ainut kuukausi, […]

Mielenhallinan harjoitukset tulikokeeseen

Tehdäänpäs tästä taas mielenkiintoista ja laitetaan mielenhallinan harjoitukset tulikokeeseen. Olen saanut jo vuosia nauttia kroonisista hermokivuista, joihin on määrätty milloin mitäkin lääkettä. Nykyisin käytössä oleva saattaa kuulemma aiheuttaa riippuvuutta. Tajusin tänään, että toisinaan otan sitä välillä jo varmuuden vuoksi, vaikka osa kivuista on helpottanut heiluttelun ja oikea oppisen venyttelyn myötä. Olen siis addikti. Tai paremminkin […]

Taas lyödään

Ei hassumpi viikonloppu. Eilinen alkoi tunnin syvävenyttelyllä, meditaatiolla höystettynä. Sitten kuulalle kyytiä. Tänään kaivelelin nyrkkeilysäkin ja hanskat naftaliinista. Tänään taas lyödään. Jos sitä joskus vielä keski-iän kriisissä palaisi kamppailusalille. Paluuseen sekä kriisiin on vielä matkaa, olkapäät ei ole vielä täydessä iskussa, ja kriiseily ei kiinnosta. Mun rakkaus salilla oli ja on krav maga. En omaa […]

Paras työ ikinä

Vanhemmuus on täysipäiväinen työ. Vapaapäivä on täysin tuntematon käsite. Silti paras työ ikinä. Vaikka muksut olisivatkin hoidossa vanhempien saadessa hetken keskittyä toisiinsa, eivät muksut mielen perukoilta poissa ole. Ei niitä jatkuvasti tarvitse miettiä, vaan kyllä ne sieltä esiin pomppaavat aika ajoin. Ja hyvä niin. Isyyttä on yhtä monenlaista kuin on isiäkin. Omani on henkilökohtainen sankarini. […]

Se vaikein askel

Muutos alkaa aina sillä vaikeimmalla mahdollisella tavalla, ensimmäisellä askeleella. Kenellä se tulee vapaaehtoisesti, kenellä pakosta. Joka tapauksessa se on askel, jossa astutaan tuntemattomaan. Sinne, mihin haluaa mennä, tai pois sieltä, missä ei todellakaan halua olla. Luin vuoden isä – valinnan perusteita. Yhden palkitun perusteet kuuluvat näin: Petri Jaakola, 40, Vantaa, viisi lasta Jaakola on pystynyt […]

Ole hereillä

Päivän uutisvirrasta hyppäsi silmiin tämä juttu, jossa ohikulkija pelasti itsemurhaa yrittävän. Ihan vain sillä, että oli hereillä. Huomasi mitä oli tapahtumassa, ja puuttui asiaan. Ihan vaan juttelemalla. Mielestäni loistava esimerkki läsnäolosta. Kun niin moni meistä kulkee kuulokkeet korvilla, tai katse näytössä, tai muuten vaan asenteella ”joku muu hoitaa”, unohtuu liian helposti se, että joskus saatat […]

Itsensä kusettama

Hupsista saatana, yllätin itseni suorittamasta. Töitä, ylitöitä, kotitöitä, lisää lisää lisäälisääääää. Kumma kun ei taas tuntuneet tunnit riittävän. Lopputuloksena tatti otsassa, ja jatkuvasti kiihtyvä vauhti. Jossain aivojen sopukoilla onneksi alkoi vilkkua se pieni varoitusvalo, jonka olen liian usein jättänyt huomiotta. Tällä kertaa tajusin mitä oli tapahtumassa. Jos vain luottaa tunteisiinsa, on pian itsensä kusettama. Ne […]

Tyyneys aiheuttaa hämmennystä

Olipahan taas maanantai. Duunissa kymppinä häärivä ukko tuo aina aamuäreytensä mukanaan, varsinkin maanantaisin. Se ilmenee lähinnä valituksella, usein hänen omista virheistään, muka muiden tekemänä. Maustettuna hyvällä palalla uhriutumista. Oikein ihmislähtöinen työnjohtotapa siis, voisi pienesti ottaa oppia olipa kerran työpäivän kirjoittajasta. Siinä kun ukko avautui, ja saatiin taas hommat rullaamaan, söin jokaisen sammakon, joka suusta pyrki. […]

Muksut likaämpäreinä

Kun näistä päänhommista on viime aikoina ollut paljon asiaa, jatketaan samalla linjalla. Tästä voit lukea siitä, kuinka perseestä ihmiset välillä ovat. Juttu käsittelee sitä, kuinka eron jälkeen muksut päätyvät likaämpäreiksi aikuisten ollessa kyvyttömiä käsittelemään itseään. Eikä siihen aina eroa tarvita. Tarvitaan vain vakaa uskomus omaan erehtymättömyyteensä, ja siihen että ennen oli paremmin. Varmasti jokainen tuntee […]